12.2.2012

Edellisessä postauksessa esittelemäni lankakerät ovat ottaneet tälläisen muodon :





Sukat ovat siis lähes samanlaiset kuin tässä postauksessa olevat, sisarelleni tekemäni sukat. Puikot tosin ovat nelosen sijaan kolmoset joten sen, sekä sen paksumman jalkani vuoksi silmukoita on enemmän sekä näihin tein tiimalasikantapään enkä lappukantapäätä ja sädekavennuksen. Onnistuu ihan yhtä hyvin millä kantapäillä tai kärkikavennuksilla tahansa :)

Mitähän seuraavaksi alkaisi väkertää?

Perjantaina olin kampaajalla, uusi väri ja hiukan hiusten lyhennystä. Lopputulokseen olen TODELLA tyytyväinen.
Käytin siis avomieheltäni joululahjaksi saamani lahjakortin.
Perjantaina olin viettämässä iltaa ex-avovaimon (eli entisen kämppikseni) luona. Tuli parannettua maailmaa taas aika paljon.
Pakko mainostaa! Juotiin tälläistä :



Maku on aivan loistava, ja humala hilpeä ;) Suosittelen!

2.2.2012

Eilen valmistuivat sunnuntaina aloittamani raidalliset villasukat. Lankana 7-veljestä ja puikot kokoa 4, eli hieman liian suuret vaikka neulonkin aika kireästi. Seuraaviin kokeilen hieman pienempiä.
48silmukkaa, tiimalasikantapää ja sädekavennus.
Menevät lahjaksi kummisedän vaimolle.

Seuraavaksi alan väkertää sukkia ihan itselleni, lankakin niitä varten on ostettuna.

Tänään olin tulityökorttikoulutuksessa, sillä edellisestä kerrasta on jo yli 5v ja kortti on vanhentunut. 
Huomenna suuntana rakentaminen&sisutaminen messut! Jonka jälkeen suuntaan vanhempien hoiviin viikonlopuksi. Saa nähdä miten perheemme miespuolinen jäsen pärjää mini-pantterin kanssa kaksin ;)






<3