31.5.2011

31.5.11

Asuttiin kämppiksen kanssa vuosi yhdessä, sitä ennen asuin 4 vuotta omillani. Mennyttä vuotta en kadu millään tavalla enkä missään asiassa, en etenkään tuon asumisjärjestelyn kannalta. Yksi elämää värittävä kokemus se :)Siinä elämän vaiheessa se oli hyvä ratkaisu, en tiennyt mitä haluaisin, missä tai kenen kanssa. Kai mulla painoi menneisyys niskassa paljon enemmän mitä kellekkään (edes itselleni) myönsin. Viime kesänä vietin aikaa useammankin miehen(miehillä kyllä yleensä on selkärankaa enemmän sekä ikää että kai nuo poikia olivat ;)) kanssa, tapasin kavereita ja elin ajattelematta mitään. Itsetuhoisuus sekä alkoholi olivat aika suuressa osassa vielä silloin.Kämppiksen kanssa tuli juotua pullo jos toinenkin viiniä sekä parannettua maailmaa, eiköhän noita päiviä (iltoja sekä aamuksi muuttuvia öitä) tule tulevaisuudessakin olemaan monia. Muita hyviä puolia yhteisasumisessa seuran lisäksi oli kulujen pienentyminen, oli mahdollista asua kohtuullisen isossa asunnossa.Kissoilla oli seuraa toisistaan. Sen voisin sanoa niille jotka kimppakämppää miettivät, sen kaikista parhaimman kaverin kanssa ei kannata yhdessä asua koska silloin tulee pettymyksiä. Me toki olimme hyviä kavereita, mitä mielellään pitääkin olla, toisen tunsi hyvin muttei kuitenkaan ollut mikään ylivoimaisesti se kaikista paras tyyppi. Usein nimittäin tietyt piirteet, asiat toisessa alkaa ärsyttää, saattaa tulla riitoja jotka pahimmassa tapauksessa johtavat lopulliseen välirikkoon. Muistaakseni me emme riidelleet kertaakaan, ainakaan mitenkään kovin vakavasti, sanomista joistain jutuista taisi tulla mutta se nyt on ihan normaalia. Jos suoraan olisi vanhempien luota muuttanut toisen ihmisen kanssa yhteen olisi sopeutuminen varmasti ollut ihan erilaista, minäkin kun olin monta vuotta saanut itse päättää kaiken ja tottunut siihen että koti on palatessa samassa kunnossa kuin lähtiessä. Muutoinkin meillä ehkä suurin ero oli siisteyskäsityksessä, tai sitten mä vaan olen joku siisteysaddikti :D
Todellakin kuitenkin muistelen kaikkea hyvällä. Jos elämäntilanne olisi sama kuin vuosi sitten, jollen olisi löytänyt tuota miestä
(tai hän minua) , olisin varmasti voinut noin asua kauemminkin. Olkoonkin että nykyinen avomieheni asui käytännössä katsoen syyskuun puolivälistä aina tähän päivään asti meidän kanssamme. Toisaalta olen kyllä tyytyväinen kun tuo vaihe elämää on takana nyt.

26.5.2011

Muutettu on!

Alkaapi olla uusikoti melkein järjestyksessä jo :) Ihme kyllä mitään ei hajonnut ! Ainoastaan hyllystä yksi pieni (ja oleellinen!) osa on kadonnut, ehkäpä jostain löytyisi samanlainen hyllynkannake niin saisi siihen tulevat tavarat paikoilleen sitten myös.
Ihanaa kyllä miettiä kuinka tämä on vain meidän kahden :) Harmittaa ettei ole varaa sisustaa niinkuin tykkäisi vaan lähinnä on sellaiset huonekalut yms. pidettävä mitä on:/ noh, pikkuhiljaa sitten.
Ensimäisenä yönä jo nukuin todella sikeästi, mikä on harvinaista kun kuitenkin vielä vieras paikka.
Huomenna tarkoitus mennä ikeaan ja ehkä jonnekkin muualla katselemaan josko puuttuvia juttuja löytyisi.
Entinen asunto pitää jossain välissä mennä siivoamaan, sitten voikin ihan täysillä keskittyä uudenlaiseen elämään.

18.5.2011

Jasmin

3kk ensimäisenä päivänä luonani

Ensimäisinä päivinä "tädin" sylissä
Jasminsyntynyt 4.7.2009
Orpopentu jonka tutun kissa löysi metsästä ja kasvatti omana pentunaan omien pentujensa joukossa.
Rakastuin ensisilmäyksellä tähän pieneen mustaan arkaan kissaan, josta iän ja luottamuksen kasvamisen myötä on kasvanut ihana pikkuprinsessa, joka meidän elämäämme täällä ilostuttaa.
Neidin lempiruokaa ovat broilerinsuikaleet sekä kermaviili, muut maitotuotteet sekä muu liha maistuvat myös mainiosti. Purkkiruokakin kelpaa, vitamiinien yms. tärkeiden asioiden takia niitäkin on välillä syötävä. Jassu tykkää loikoilla auringossa, ulkoilla valjaissa sekä jahdata laser-valopistettä. Hän osaa kiertää ihmiset tassunsa ympärille (sekä sen alle) helposti. 
1,5v

16.5.2011

16.05.2011

Aijon tässä blogissani kirjoitella ihan omasta elämästäni, sekä asioista jotka elämäni värittävät eli tekevät siitä elämisen arvoisen.

Tällä hetkellä suurinosa ajatuksistani ajautuu muuttoon, olen muuttamassa kämppiksestä erilleen. Asutiin hänen kanssaan aika  tarkallaan vuosi, sitä ennen asuin yli kolme vuotta ihan yksin, jep ole muuttanut 16-vuotiaana kotoa pois. Kotoisin olen aika pienestä paikasta ja kun peruskoulun jälkeen halusin ammattikouluun maalarilinjalle oli muutettava. Enkä ole sitä katunut, en tuota ammattia enkä nuorena vanhempien luota pois muuttamista.
Olen muuttamassa poikaystäväni kanssa avoliittoon. Onhan tuo kyllä täällä meidän ilona majaillut koko seurustelun ajan ja tunnettukkin ollaan vuosia, että tuskin mitään suuria yllätyksiä on luvassa. Päiviämme ilostuttamssa on mun mini-pantteri, pieni musta kissa nimeltään Jasmin. Hän täyttää kesällä 2-vuotta ja on ihan meidän prinsessa ja silmäterä.
Muuton suhteen kaikki asiat alkaa olla valmiina, pakkailua on vähän vielä, tähän nykyiseen taloyhtiöön pitää muutosta ilmoittaa sekä vakuutusytiössä käydä mutta muutoin kaikki on oikeinkin kunnossa. Muutoavuksi saadaan mun isä ja miehekkeeni isä sitten mahdollisuuksien mukaan myös.

Voisin tässä ensimäisessä merkinnässä kertoa itsestäni vähän jotain. Elikä, ammatiltani olen maalari niinkuin sanoinkin (joo, tällä hetkellä työtön sellainen -.-). Iältäni olen viikon päästä 21, tosiaan, ei olekkaan kun kolmas vuosi peräkkäin kun synttäripäivän viettää muuttolaatikoiden keskellä, lupaan ja vannon etten ole pariin vuoteen ainakaan muuttamassa, ihan oikeesti, vihaan sitä!
Harrastuksiini lukeutuu vain kissan kanssa leikkiminen, sekä satunaisesti innostuksen mukaan käsityöt.
Luonteeltani olen tälläinen, varmaan aika tyypillinen kaksonen ;) Hieman ailahtelevainen toisinaan, mutta pääsiasassa olen melko rauhallinen. Yleensä jaksan olla olematta pessimistinen vaikka elämässä olenkin joskus aika pahasti kuonooni saanut, ne asiat mua on kasvattaneet ja paljon. Niistä ehkä kerron joskus myöhemmin.
Rakastan kevättä ja kesää, aurinkoa ja merta!
Aika herkkä olen, en aina halua katsoa tai lukea uutisia kun tuntuu niin hirveältä ne kaikki pahat asiat mitä maailmassa tapahtuu. Toisinaan pelkästään salkkareiden juonenkäänteet saavat mut parkumaan joko ilosta tai surusta. Puhumattakaan näistä suuremmista jutuista kuten leijonien eilisestä mm-kullasta taikka hyvän ystävän lapsen syntymästä.
Niin, mulla on varmasti 15-vuotiaasta asti ollut krooninen vauvakuume. Sen johdosta tuo mieheni toisianaan on ihan hätää kärsimässä :D Olen kyllä luvannut koettaa hillitä mieleni vielä vuodeksi pariksi ;) Eikä tässä mikään kiire olekkaan vielä.


Toivon tämän viikon menevän vauhdilla sekä kesän alkavan kunnolla!