Asuttiin kämppiksen kanssa vuosi yhdessä, sitä ennen asuin 4 vuotta omillani. Mennyttä vuotta en kadu millään tavalla enkä missään asiassa, en etenkään tuon asumisjärjestelyn kannalta. Yksi elämää värittävä kokemus se :)Siinä elämän vaiheessa se oli hyvä ratkaisu, en tiennyt mitä haluaisin, missä tai kenen kanssa. Kai mulla painoi menneisyys niskassa paljon enemmän mitä kellekkään (edes itselleni) myönsin. Viime kesänä vietin aikaa useammankin miehen(miehillä kyllä yleensä on selkärankaa enemmän sekä ikää että kai nuo poikia olivat ;)) kanssa, tapasin kavereita ja elin ajattelematta mitään. Itsetuhoisuus sekä alkoholi olivat aika suuressa osassa vielä silloin.Kämppiksen kanssa tuli juotua pullo jos toinenkin viiniä sekä parannettua maailmaa, eiköhän noita päiviä (iltoja sekä aamuksi muuttuvia öitä) tule tulevaisuudessakin olemaan monia. Muita hyviä puolia yhteisasumisessa seuran lisäksi oli kulujen pienentyminen, oli mahdollista asua kohtuullisen isossa asunnossa.Kissoilla oli seuraa toisistaan. Sen voisin sanoa niille jotka kimppakämppää miettivät, sen kaikista parhaimman kaverin kanssa ei kannata yhdessä asua koska silloin tulee pettymyksiä. Me toki olimme hyviä kavereita, mitä mielellään pitääkin olla, toisen tunsi hyvin muttei kuitenkaan ollut mikään ylivoimaisesti se kaikista paras tyyppi. Usein nimittäin tietyt piirteet, asiat toisessa alkaa ärsyttää, saattaa tulla riitoja jotka pahimmassa tapauksessa johtavat lopulliseen välirikkoon. Muistaakseni me emme riidelleet kertaakaan, ainakaan mitenkään kovin vakavasti, sanomista joistain jutuista taisi tulla mutta se nyt on ihan normaalia. Jos suoraan olisi vanhempien luota muuttanut toisen ihmisen kanssa yhteen olisi sopeutuminen varmasti ollut ihan erilaista, minäkin kun olin monta vuotta saanut itse päättää kaiken ja tottunut siihen että koti on palatessa samassa kunnossa kuin lähtiessä. Muutoinkin meillä ehkä suurin ero oli siisteyskäsityksessä, tai sitten mä vaan olen joku siisteysaddikti :D
Todellakin kuitenkin muistelen kaikkea hyvällä. Jos elämäntilanne olisi sama kuin vuosi sitten, jollen olisi löytänyt tuota miestä (tai hän minua) , olisin varmasti voinut noin asua kauemminkin. Olkoonkin että nykyinen avomieheni asui käytännössä katsoen syyskuun puolivälistä aina tähän päivään asti meidän kanssamme. Toisaalta olen kyllä tyytyväinen kun tuo vaihe elämää on takana nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti