27.12.2011

Nyt voi jo tulla laittamaan kuvia joululahjaksi neulomistani jutuista kun lahjottavat ovat omansa saaneet ja avanneet.


Näitä pinkkejä pipoja tein kaksin kappalein, toinen sisarelleni ja toinen serkulle. Kumpikin tykkäsi kovin, tästä tiedosta tekijälle tuli tooooosi hyvä mieli ja leveä hymy ilmestyi kasvoille.
Pipon ohjetta en ole mistään ottanut, loin muistaakseni hieman alle 80 silmukkaa viitosen pyöröpuikolle ja neuloin 2o2n-neuletta sen verran mikä silmissäni näytti hyvältä. Jatkoin sileää neuletta kunnes pipo oli tarpeeksi suuri, siirsin silmukat sukkapuikoille, kaventelin 2krs jokatoisen silmukan ja lopuista vedin langan läpi ja kiristin. Lopusta langasta tuli tupsu.
Lankana on novita softy jota meni koko kerä

Avomieheni joululahjapaketissa oli tälläiset tummansävyiset  seiskaveikasta tehdyt villauskat.

Vanhempani ja avomiehen vanhemmat saivat  kukin parin huopasesta tehtyjä lapasia. Varressa 1o1n-neuletta joistain 7-veljksen jämistä. Silmukoita naisten tumpuissa taitaa olla 11 ja miesten 12 jollen nyt kauheasti muista väärin.

Äiti sai lisäksi nämä palatossut jotka tällä aivokapasitettillä olivat aika vaikeat koottavat *punastuu*. Kovassa käytössä ovat olleet joten mieluiset nekin ilmeisesti.
Ohje näihin löytyy
: Palatossujen ohje
Joulu sujui hyvin, olimme mun kotikotona aattona ja joulupäivänä piipahdimme J:n kotona syömässä.
Olin ilmeisesti ollut todella kiltti, sillä joulupukki toi jos jonkinmoista tavaraa. Kaikki oli mieluista ja hämmensi miten mua oikein ovat muut muistaneet <3
Joulunviettossa mukana oli paljon naurua&hyvää mieltä.
Vuodenvaihde ja tämä joulun ja uudenvuoden väli vietetään myös täällä vanhempieni luona.

2 kommenttia: