9.3.2013

Koruaskartelua

Sain valmiiksi (vaihteeksi ;) ) siskon toiveissa olleet petäjä-sukat. Malli oli helppo, ja jäi helposti mieleen. Huolimatta helppoudesta tuntui muka tosi tökkivältä ja tuntui kuin olisi tehnyt sukkia ikuisuuden vaikka aikaa meni oikeasti kaksi viikkoa, enkä todellakaan jokapäivä neulonnut.
Muutoin noudatin ohjetta, mutta varsi on pidempi ja jalkaterä sopiva siskon 38 numeron jalkaan.

Lanka: Nalle
Puikot :2,5
Koko: 38


 Tuli kokeiltua ensimäistä kertaa elämässänni askarrella fimo-massasta koruja. Kaverin kanssa askarreltiin.
Hommahan toimi niin, että ensin muovailtiin haluttu juttu, ja paistettiin uunissa 110asteessa 30min. Annettiin jäähtyä ja lakattiin fimolla tarkoitetulla lakalla. Lakkapurkki näkyy kuvan oikeassa yläreunassa.
Muut värit pysyivät samoina paistamisen jälkeenkin, mutta punainen muttui paljon tummemmaksi.
Yllätyin miten paljon helpompaa homma oli kuin mitä kuvittelin, eihän lopputulos tosiaan mitään huippuhienoa ole, mutta ensimäiseksi kerraksi ihan ok. Ensi kerralla pitää pistää kumihanskat käteen, jos auttaisi siihen ettei jää sormenjälkiä ja värit sekoitu niin helposti kun käsiin jäävä massa tarttui sitten seuraavaksi muovattavaan massaan.
Kuvassa myös kaverin askartelut, edessä omani.
Kakkupalakorvakorut, näit on useammat parit.


Sukulakupalat, nämä on yhdet parhaista.

Supersalmiakkinappikorvikset
Kukkanappikorvikset, nämä on tehty muotilla.

 Kakkukorvikset + riipus, ketju puuttuu vielä.
Muutoi nonnistui tosi hyvin, mutta toisesssa kakkupalassa valkoiseen sotkeutui punaista :/

Englanninlakut, näitä on myös keltaiset versiot, voi bongata ekasta fimokuvasta

Donitsit

Sieni, tästä tuli riipus. Nauha tässä jo on, mutta pitää lyhentää.


Kokeilin myös vähän helmiaskartelua. Enkeleihin helmet ostettu Bingistä. Oikeinpuoleiset ovat mielestäni kivemmat.


Maatuskat, näistä on vaaleanpunaisetkin versiot, mutta ovat jo siskon kätköissä

Hyvin persoonallinen nimipäivä/naistenpäivänkakku a´la Taru!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti